Brisbanen kaupunki maiset jäi taakse viime perjantaina ja saavuttiin Noosaan, tähän mennessä ehkä upeimpaan ja siisteimpään hostelliin. Perjantai iltana paikalle saavuttaessa tarjolla oli grilliruokaa ja olutta. Mitä parhain tapa siis aloittaa viikko Brisbanen jälkeen.

Ensimmäinen päivä meni rentoutuessa altaalla ja pienellä tutustumis kierroksella keskuskadulle ja Noosan rantoihin. Eilen suunnattiin Noosan kansallispuistoon ja valittiin useista kävelyreiteistä rantaviivaa seuraava Coastal Walk. Matkaa tuli yhteensä 10 kilometriä (seuraavana päivänä kipeät jalat muistutti tehokkaasti lenkistä), mutta näköalat oli päätähuimaavia. Välillä noustiin kallioiden päälle ja toisinaan laskeuduttiin upeille hiekkarannoille. Mitä pitemmälle mentiin, sitä vähemmän väkeä näkyi ja tie muuttui pian pieneksi poluksi metsässä. Keskivaiheilla matkaa saavuttiin Helvetin Porteiksi nimetylle suurelle kalliolle. Tästä matka jatkui alamäkeen kohti Alexandria Bayta ja nudistirantaa, jolla onneksi näkyi vain kymmeniä pieniä rapuja. Meidät nähdessään ne tosin kaivoivat nopeasti pienen kuopan hiekkaan ja hävisivät.

Samana iltana tutustuttiin hostellilla ihmisiin ja keskustelu kääntyi erimaalaisten ihmisten aksentteihin. Meillä ei kuulemma ole paha aksentti enään paikallisen mielestä. Monia keskusteluun osallistuneita huvitti tosin se miltä suomenkieli kuulostaa, osalla oli ensimmäinen kerta koskaan kun kuulivat suomea. Varsinkin sanonnat ”Appilan pappilan apu-papin papupata porisi pannulla” ja ”Vesihiisi sihisi hississä” herätti suurta hilpeyttä ihmisissä. Myös kelit on meitä täällä suosineet, ensimmäisenä päivänä satoi vettä ja ilmankosteus on ollut tosi korkea, eli kaikki paikat sänkyjä myöten märkiä, ja vaatteiden kuivatukseen olisi tarvinnut kuivausrummun. Sitten alkoi aurinko paistaa ja keli on ollut tosi nätti.

Tiistaina herättiin taas juhlavissa tunnelmissa kun saatiin juhlia Ilkan synttäreitä. Hostellin porukka hoki, että olis pitänyt aiemmin kertoa. Ja oli sen verran höveli talon emäntä, että leipoi vielä Ilkalle kakunkin. Kaupasta napattiin mukaan muutama mehevä pihvi illalliseksi ja koristeeksi kynttilöitä ja ilmapalloja.

Alex, yksi hostellin työntekijöistä lupasi opettaa meille surffausta tällä viikolla. Tuumittiin, että se taito pitää oppia nyt tai ei koskaan. Noosan jälkeen aallot hajoaa jo merellä koralliriuttoihin, eikä surffauksesta tuu enää mitään. Käytiin myös rannalla, mielessä uinti bodyboardien kanssa, mutta rantaan oli tökätty kyltti ”Varokaa meduusoja” ja hetken seurailun jälkeen tarpeeksi moni tuli vedestä ylös raajojaan pidellen tai lapset itkien, että todettiin paremmaksi olla menemättä veteen ollenkaan.

Sunnuntaina päästään tekemään ensimmäinen meidän kahdesta isommasta retkestä, kun suunnaksi otetaan Fraser Islandin autosafari. Toivottavasti kelit suosii. Mutta siitä lisää myöhemmin, kun reissu on ohi.


Hostellin nimikyltti





"Loppusuoralla"


Käveltiin tuo sininen reitti


Hell´s Gates, alemmas ei voinut mennäkään





Vuodatus.net uudisti ulkoista olemustaan ja nykyään kuvat ei sovi enää vierekkäin.. :(