Ollaan jo marraskuussa. Mikä tarkottaa, että taivalta takana Australiassa on jo 4 kuukautta. Aika menee tosi äkkiä.

Oktoberfestit on juhlittu Bavarialla ja saa taas pitää "vanhaa" kunnon työasua eli paitaa ja housuja. Kaikki saksalaiset työntekijät oli sitä mieltä, että dirndlit ja lederhosenit sai olon tuntumaan kodilta.

Melbourne Cup pidettiin 1.11 ja kuuleman mukaan kaikilla toimistotyöntekijöillä oli vapaapäivä. Melbournen kaupungissa kaikilla oli tiistaina vapaata. Kyse oli siis monia karsintoja edeltänyt laukkakisa, joka itsessään kesti vaan n. 3 minuuttia. Kisaa katsottiin myös Aliossa, jossa asiakaskunta koostu lähinnä toisen omistajan kavereista. Työntekijöilläkin oli paljon rennompi päivä.

Kun Cup-juhlat Aliossa oli ohi, me lähdettiin porukalla jatkoille. Chrisin Ryanin kyydillä tultiin ihan tuohon naapuriin, Doncaster Hoteliin. Mukana oli Chris, Cole Piper, Colen pikkuveli Jake ja Greg, Alion palvelupäällikkö. Chrisin ja Colen kans ollaan oltu liikenteessä useamminki, useimmiten nelistään, joskus mukana on ollu myös Dylan. Alion henkilökuntaan hänkin.
Hotelli oli tupaten täynnä enemmän tai vähemmän hyvin pukeutuneita ihmisiä, lukuunottamatta lähes jokaisen emännän päässä keikkuvia toinen toistaan hassumpia hattuja, joita voi kuvitella näkevänsä just laukkaradalla. Ilmeisesti siinä ihan vieressä olevalla radalla oli pidetty Sydneyn versio Melbourne Cupista.

Parin drinkin jälkeen Greg oli niin hyvässä tuiterissa, että lähti ilmeisesti hakemaan lisää juotavaa, muttei enää palannu siltä reissulta. Me muut hypättiin taas autoon pienen välikierroksen kautta alakerran viinakauppaan ja ajeltiin Kingsfordiin McDonaldsin tyyppiseen syömään. Siinä syödessä meille tuli hassu olo. Me istutaan kolmen paikallisen kans syömässä pikaruokaa. Okei, Cole ja Jake on asunu 12 vuotta Australissa (kotoisin Uudesta-Seelannista), mut voitanee heidätkin laskea paikallisiksi.

Ruuan jälkeen matka jatku Chrisin tädin Lindan luo, jossa alkoi viinakaupasta mukaan tarttuneiden tyhjennys. Rattoisaa small talkia ja pientä vinoilua suuntaan jos toiseen. Linda oli hirveän kiinnostunu kuulemaan suomalaisista jutuista. Ilta oli alotettu aika aikaisin, joten me sanottiin heipat n. 22.30 ja lähdettiin kävelemään kotiinpäin. Oltiin oikeasti yllättävän lähellä, vaikka tuntu, että ajeltiin autolla vaikka kuin pitkiä matkoja. Cole ja Jake lähti samaan aikaan meidän kans.
Lähtiessä Linda pisti meidät lupaamaan, että kunhan ilmat lämpenee, tullaan grillaamaan heidän kans. Jotta miksei?

p.s. Ei nää kelit enää kylmät oo, mut ilmeisesti Linda odottaa helteitä takasi..
p.p.s Kamera ei oo ikinä siellä missä sitä tarvittas.