Ensimmäinen päivä

  Edellisenä iltana oltiin jo jakauduttu ryhmiin, mielikuvituksekkaasti A, B, C ja D ja saatiin hetki aikaa tutustua kanssamatkustajiin. Ryhmä B, johon me kuuluttiin, matkusti samassa autossa, söi samoja ruokia ja nukkui samoissa huoneissa. Lisäksi kuunneltiin tiedonanto mitä kannattaa pakata, mitä pitää huomioida ja mitä aamulla ennen lähtöä tapahtuu.
  Aamulla herättiin taas aikaisin pakkaamaan kamat pienempiin reppuihin, syömään ravitseva aamupala (lättyjä) ja kasaamaan tavarat nelivetomaastureihin, joilla kuljettiin koko reissu.
  Alunperin tarkoitus oli yöpyä teltoissa, mutta tietenkin just kun oltiin menossa johonkin mukavalle retkelle, sataa vettä ja jo parkkipaikalla meille ilmoitettiin, että teltat tippuu heti kättelyssä kyydistä. Meidät majoitettiin saarelle rakennettuun Eurong Resortiin neljän hengen huoneisiin, joissa oli omat kylpyhuoneet ja keittiötoiminnot.

  Ruokatarvikkeet oli pakattu kuljetuslaatikoihin ja koreihin, jotka lastattiin ensimmäisenä ajavan auton perään kiinnitettyyn kärryyn. Meidän tehtävänä oli myös pakata kaikki tilatut juotavat jäiden sekaan toiseen kuljetuslaatikkoon. Melkoista tetristä, mutta kansi meni kuin menikin kiinni.
  Meille luvattu opas oli jumissa sateiden aiheuttamien tulvien takia jossain Rainbow Beachin ulkopuolella, joten jouduttiin hiukan odottelemaan kenen kanssa reissuun lähdetään. Kun kiireellä paikalle hälytetty vara-opas vihdoin saapui ja kamat saatiin kasaan, lähtemään päästiin n. puolitoista tuntia myöhässä.

 Matka kulki pikkupätkän maantietä ja hiekkaosuudelle saavuttaessa opas (joka ajoi ensimmäistä autoa) kytki kaikkiin maastureihin nelivedon päälle. Saaren ja mantereen väliä seilasi Manta Ray -niminen lautta, jolla ylitettiin pieni merenkaistale saarelle.
  Fraser Island on maailman suurin hiekkasaari. Silti, kuten kuvista näkyy se on täynnä vihreää kasvillisuutta (tai kuten Niko Kivelä sanoi: ”Australian sademetsät ei ole vihreitä, vaan VIHHH-REI-TÄÄÄ”).
Kolmen päivän aikana tuli myös nähtyä, että hiekka voi tarjota todella erilaisia alustoja ajaa. Laskuveden aikaan ajo oli tasaisempaa kuin maantiellä. Vauhtia saattoi helposti olla 60-80km/h. Välillä piti hidastaa, kun ylitettiin pieniä (parhaimillaan 5-6 metriä leveitä ja metrin syvyisiä) sadeveden muodostamia puroja niiden valuessa mereen. Pienestä tihkusateesta huolimatta kaikilla oli tosi hyvä fiilis.
Käytiin jättämässä tavarat huoneisiin ja lähdettiin ajamaan ensimmäiseen kohteeseen. Lake Wabbylle oli noin. 10 minuutin ajo rannalla ja 30 minuutin kävely sademetsän läpi. Sää oli meidän puolella ja aurinko rupesi paistamaan juuri kun poistuttiin autoista. Kyseinen sadevesi-järvi sijaitsi yhdellä Fraserin valtavista hiekkadyyneistä. Vesi oli uskomattoman puhdasta ja lämmintä. Ihan meidän jalkojen ympärillä ui isoja kissakaloja ja pienempiä kuollutta ihoa näpertäviä kalanpoikasia.
  Noin tunnin uiskentelun jälkeen palattiin Resortiin illalliselle ja huonon kelin takia istuskeltiin loppuilta huoneissa pelaamassa tai muuten vai seurustelemassa isommissa porukoissa. Sade taukosi pimeän laskeuduttua ja porukka siirtyi samantien ulos. Oltiin valmiita nukkumaan hyvän aikaa ennen puoltayötä.

Lake Wabby

Toinen päivä

Herätys aamupalalle oli ennen klo 7. Kasattiin taas uimakamppeet ja lähdettiin ajamaan McKenzie järvelle. Matkalla hidasteltiin kuvaamaan paikallisia, eli jonkin sortin haukkoja ja dingoja.
Tiet sisämaassa oli melkomoisia nimismiehenkiharoita. Vauhtia saatiin maksimissaan 30km/h ja välillä piti hidastaa siitäkin tiukkojen kurvien ja paksujen juurien takia. Maisemat matkan varrella oli tosi mielenkiintoisia. Kasvillisuus vaihteli havupuun näköisistä sademetsän paksurunkoisiin puihin ja köynnöksiin.

Ajo McKenzie järvelle kesti reilut 30 minuuttia. Perille päästyämme selvisi, miksi turistit vietiin juuri sinne. Vesi oli uskomattoman kirkasta ja hiekka tosi pehmeää. Meille kerrottiin, että kun vedestä nousee ylös, hiukset tuntuu ihan kuin olisi uittanut päätä hoitoaine-saavissa ja tottahan se olikin. Lisäksi opas väitti, että vedessä voisi kiillottaa hopeaesineensä, hiekka vaalentaa hampaat ja kuorii ihon yms. Hiusten osalta puhui ihan totta, kaikki muut jäi meiltä kokeilematta. :)
Uiskentelun jälkeen jatkettiin matkaa pohjoisemmaksi ja pysähdyttiin matkalla laivanhylyn luona. Opas kertoili tarinaa laivasta, miten se oli ollut nopein ja isoin aikanaan, eikä vieläkään mikään laiva ole taittanut matkaa Brisbanesta Melbourneen nopeammin. Laiva oli haaksirikkoutunut Fraser Islandille joskus 1930-luvulla ja näkihän sen fyysisestä olemuksesta, että se oli maannut meriveden huuhdeltavana kauemmin, kuin pari vuotta.

Kolmantena kohteena retkellämme oli Champagne Pools. Oppaan tarinan mukaan aboriginaalit hakkasivat rantakallioihin koloja, joihin kalat jäi ansaan laskuveden aikaan. Vesi oli sopivasti alhaalla ja aallot hakkasi upeasti rantakallioon saaden aikaan usean metrin korkuisia pärskeitä. Pieniä kaloja näkyi siellä täällä mutta aboriginaalien kuopat oli kyllä tyhjiä. Liekkö toimivat. Muutama tyttö ei uskaltanut veteen asti, kuulemma näkivät meedusoita. Fraser Islandilla uiminen oli mahdollista vain sisämaan järvissä, mereen ei saanut mennä ollenkaan. Virtaukset olivat liian kovia ja arvaamattomia. Meduusoita on täällä varmaan tuhansia erilaisia ja suurin osa yhtä harmittomia kuin ampiaisen pisto. Sattuu vaan ihan tajuttomasti. Fraserilta löytyy Portugalin sotalaivoja, joka on yksi niitä tappavampia. Lisäksi saaren ympäristössä elää suurien kalaparvien takia paljon haita.

Paluumatkalla pysähdyttiin Eli Creekillä. Puron vesi oli hyvin kirkasta ja matala vesi mahdollisti kahlaamisen. Oppaan esimerkkiä seuraten porukka innostui juomaan purosta ja vesi maistui tasan samalta kuin pullovesi josta kaupassa maksetaan 3 dollaria. Puhdasta ja raikasta.
 Purolla lääräämisen jälkeen opas kysyi vieläkö porukka jaksoi innostua hiekkadyyneillä käynnistä, mutta reissu päätettiin jättää seuraavalle päivälle. Myöhäisen illallisen jälkeen kaikkia väsytti sen verran, ettei unta tarvinnut kauaa odotella.

Saari näyttää pieneltä kartalla, mutta ajomatkat eri kohteiden välillä oli yllättävän pitkiä, osaltaan vauhdin hitauden vuoksi.
 

Lake McKenzie



B-ryhmä. "The Best and the Badest"



Bingo!



Maheno-hylky

Kolmas Päivä

Opas tuli koputtelemaan ovea noin 7 aikaan aamulla. Lähtöön olisi tunti ja sitä ennen pitäisi laittaa kamat kasaan ja pakata autoihin. Nousuvesi oli aamusta vielä korkealla. Ajaminen puiden ja aaltojen välissä pehmeällä hiekalla oli suht haastavaa. Opas ajoi hitaasti ja käski kaikkien pysyä lähellä reitin vaikeuden vuoksi, joutuen välillä hyppimään ulos ja tarkastamaan reittiä eteenpäin.

Suuntana oli Lake Allom. Kun siirryttiin rannalta ajamaan kohti sisämaata kävi selväksi, että reitti oli ehdottomasti vaikein. Metsä tuli molemmin puolin hyvin lähelle, hiekka tiessä oli syvät urat ja tiessä oli "muutama" mutka. Aurinko paistoi taas, kun lähdettiin liikenteeseen, vaikka vettä oli tullutkin koko yön. Tuntui muutenkin että säät oli meidän puolella koko kolmen päivän ajan. Majoituksella kyllä satoi, mutta aina kun lähdettiin ajamaan kohteisiin, sää kirkastui. Ei valittamista!

Kun koko väki saatiin noin tunnin ajamisen jälkeen Lake Allomille, meille tuli kotoinen olo. Järvimaisema lehti- ja havupuiden ympäroimänä toi kovasti mieleen mökkikesät Suomessa. Opas kehotti meitä olemaan hiljaa rantaan saavuttaessa, ettei säikytetä kilpikonnia pois. Istuttiin hiljaa hetki ja katseltiin kilppareita, kunnes osa väestä päätti pulahtaa uimaan.
  Me siirryttiin kahlaamaan rannasta ja kun seisoi oikeen hiljaa, tulivat konnat uimaan jalkojen juureen. Opas nappasi salamana yhden vedestä ja antoi meidän pitää kaveria kädessäkin. Tosin sormet kannatti pitää kaukana sen päästä, jos halusi pitää kaikki tallessa.

Lopulta tuli aika suuntaa takaisin kohti lauttaa ja Rainbow Beachia. Pysähdyttiin vielä matkalla näköalapaikalle katsomaan yhtä Fraserin valtavista hiekkadyyneistä. Dyynit alkavat rannalta ja jatkuvat noin kilometrin levyisinä useita kilometrejä sisämaahan päin. Opas kertoi, että todennäköinen syy niiden syntyyn on metsäpalo, jonka jälkeen hiekka on vallannut alueen. Dyynit ovat kuulemma paikoittain satoja metrejä syviä ja jos tarkkaan katsoi, hiekasta pisti esiin vanhojen palaneiden puiden runkoja.

Viimeinen pätkä rannalla ja lautalla takaisin mantereen puolelle. Käytiin pudottamassa tavarat pois kyydistä ja kuultiin että yhtäaikaa meidän kanssa saarella olleen porukan autoista yksi oli ajanut lujaa päin puuta. Kaikki tosin elossa, mutta auto ihan rutussa. Nähtiin se hävitys, kun käytiin palauttamassa astioita ja muita kamppeita.

Kolmen mahtavan reissupäivän jälkeen istuttiin väsyneinä hostellilla, siemaillen pari kylmää juomaa. Jaeltiin myös kuvia muille oman ryhmän jäsenille ja muisteltiin reissun kohokohtia yhdessä.
  Seuraavana päivänä siiryttiin nykyiseen sijaintiin Hervey Bayhyn, Noosa Flashpackersin sisar-hostelliin viettäen muutama päivä rauhaa ja rentoutumista. Sunnuntaina Bundaberg ja jospa vaikka ehkä maybe vihdoinki saataisiin suoritettua sukelluskurssikin!

 

Champange Pools (kaiverrettuja kala-ansoja)



Lake Allomin asukas



Paraskuntoisin tie

Huh, tulipas melkoinen romaani... :)