Airlie Beach

Airlie Beach on pieni kyläpahanen, johon me saavuttiin keskellä yötä. Taaperreltiin muiden perässä pääkadulle, jonka varressa kaikki näkemisen arvoinen sijaitsi. Saatiin hostellilta ohjeita miten saadaan avaimet huoneeseen kun respa ei ole auki ja milloin pitää tsekata sisään aamulla. Oikea paikka löytyi ja hetken näpertelyn jälkeen saatiin myös avaimet ja kartta omia sänkyjä kohti.

Pari ensimmäistä Airliella vietettyä päivää satoi pelkästään vettä. Ostettiin aiemmin Rockhamptonista sadetakit, joten käveltiin sateesta huolimatta pitkin katuja ja katseltiin mihin oltiin yöllä päädytty. Hirveitä ei kehdattu tehdä, joten homma meni huoneessa makoiluksi.
Kun sade taukosi ja aurinko alkoi keskiviikkona paistaa, oli ilmankosteus semmoista luokkaa ettei sitä kestänyt hullukaan yhtä päivää pidempään (n. 97%! Ja jos ilmankosteus on 100%, hukkuuko silloin, pohdittiin vain?).

Me saatiin aurinkoisen kelin innoittamana aikaiseksi tutkailla matkatoimistojen esitteitä sukellukseen pohjoisessa, Townsvillessä ja Cairnsissä. Pitkän odottelun jälkeen päästiin ihan mahtavan naisen, Franin, juttusille. Kauaa ei mimmillä nokka tuhissut, kun edessä oli esitteitä yhden yön kestävistä risteilyistä sukelluksineen, sademetsäkävelyjä ja olipa Fran laatinut jopa viikko-ohjelman meidän kulkemiseen. Yön yli nukuttiin päätöksiä tehden ja aamulla suunnattiin takaisin varmoina siitä, että viimeisen kahden viikon ohjelma oli nyt suunniteltu, käytännön toteutusta vaille.
Fran varasi, suunnitteli ja katseli meille kaiken valmiiksi. Mimmi osasi hommansa ja näin oli meille varattu majoitukset Suomeen suuntaavaan lentoon asti, bussit buukattuna ja aikataulut valmiina. Meillä kuluu siis rahaa enää pelkkään syömiseen ja tuliaisten ostamiseen. Mahtavaa!

Airlie Beach Lagoon, mereen ei voinu mennä ilman märkäpukua


Superlady Fran, Thank you for everything!
 

 

Whitsundays Nemoa etsimässä

 

Päivä 1.

Laiva lähti torstai-iltapäivänä satamasta ja suuntasi kohti Whitsundayn saaria. Suuntana oli muutaman tunnin matka Hook Passagen läpi Tongue Bay -nimiseen suojaisaan niemeen, jossa olisi tarkoitus yöpyä. Captain Cook (Kapteeni Kokki) löysi siis Australian mantereen ja saapui Whitsundayn saarien ja Hook passagen kautta. Saaria on yhteensä 74. Mutta takaisin asiaan. Merenkäynti oli aika kovaa, ja tottumattomina maakrapuina molemmilla tuli vähän huono olo, ja Silja voi loppujen lopuksi huonommin kuin muut. Taka-kannella pötköttely ja saarille saavuttaessa rauhoittuva merenkäynti kuitenkin helpotti oloa nopeasti. Kipparimme Andy kertoi, että tärkeintä on pysyä poissa sisätiloista ja tarkkailla tuulen suuntaa, jos reunan yli pitää antaa kaloille ruokaa (ymmärrätte varmaan..).
Illalliseksi nautittiin grillattua kalaa, perunamuusia ja salaattia. Aamulla herätys oli noin 6.30 joten meitä kehotettiin nukkumaan aikaisin. Edessä oli pitkä päivä.

 

Päivä 2.

Yöstä sen verran, että nukahtaessa tuntui kuin olisi pienessä humalassa. Koko maailma keinui. Aamupalaksi oli tarjolla paahtoleipää, muroja ja hedelmiä. Heti aamupalan jälkeen siirryttiin pieniin veneisiin ja rantauduttiin isoimmalle Whitsundayn saarista. Käveltiin noin 500 metriä sademetsän läpi Whitehaven Beachin näköalapaikalle. Kyseinen paikka on kuulemma Australian kolmanneksi kuvatuin, osaatteko arvata mitkä kaksi menee edelle?

Kun turistikuvat oli napattu, oli aika suuntaa itse rannalle. Whitehaven on siinä mielessä erikoinen ranta, että hiekka on täysin ainutlaatuista ja maailman hienojakoisinta hiekkaa. Hiekka on myös suojeltua ja jos lentokentällä jäisi kiinni pienenkään määrän kanssa, on sakko kymmenentuhatta dollaria. Me oltiin liikenteessä niin aikaisin että rannalla ei vielä ollut ketään muita. Aikaa nauttia auringosta olisi noin 3 tuntia. Meille sanottiin, että jos haluaa uida, kannattaa ottaa märkäpuku mukaan. Kuutiomedusoja ei rannalla ole, mutta Irukandjien mahdollisuus myös rantavesissä. Kyseinen meduusa on noin etusormen kynnen kokoinen, läpinäkyvä ja pisto todella kivulias.
Me jätettiin kuitenkin märkäpuvut toistaiseksi rannalle ja lähdettiin kahlailemaan. Jaloissa vilisti koko ajan pieniä kaloja, keihäsrauskuja ja pieniä sitruunahaita (noin puolimetrisiä). Käveltiin rannan päästä päähän, eikä se ei ollut mikään pieni matka. Koko ranta oli noin kilometrin pituinen. Vettä piti muistaa juoda ahkerasti. Noin kello 11 suunattiin takaisin laivalle syömään lounasta (tonnikala tortilloja) ja kippari otti kurssin kohti Pitstop Baytä, ensimmäiseen snorklauskohteeseen. Ohjeistus oli, että kaloja ei saa yrittää napata, korallilla ei saa seisoa, eikä sitä saa potkia ja kilpikonnilla ei voi ratsastaa.

Itse snorklaus löi laudalta kyllä meidän sukellukset jokivesissä ihan 6-0. Korallien määrä ja värikirjo oli aivan uskomaton ja kalojakin oli vaikka jos minkälaisia. Tultiin siihen tulokseen, että Valliriutalle lähtiessä varmasti ostetaan jonkulainen vedenalainen kamera tai kotelo meidän omalle kameralle.
Snorklailun ja tee-hetken jälkeen suunattiin seuraavaan paikkaan Manta Ray Bayhyn ja snorklailtiin vähän lisää. Laivan kokki Brett nakkeli veneestä mereen kalanruokaa, joten kuhina meidän ympärillä kävi kiivaana. ”Ryykäävät ku mummut alesa.” Jos ojensi kädet kuhinan sekaan, saattoi kaloihin koskea. Ja maisemat veden alla, jos mahdollista, vielä edellistä upeampia.

Meillä kävi kyllä tuuri siinä suhteessa, että kaikenlaisten matkalla kohdattujen mutkien jälkeen, viimeinkin saatiin nauttia hyvästä säästä ja mahtavista näkymistä.
Andykin oli hyvällä tuulella alkuviikon myrskyjen ja sateiden jälkeen. Siksi hän kuskasi meitä niin moneen paikkaan ja kertoili mistä löytyy mitäkin. Tyler, meidän opas ja ”seuratyyppi” kertoi, että Tongue Bayssa asui kuuluisa Rosie-niminen tiikerihai. Onneksi kyseinen lady pysyi näkymättömissä.

Miehistö hääti meidät illallisen valmistuksen tieltä katsomaan auringonlaskua Langford Islandille. Viereisellä saarella oli paljon valoja ja pienen kyselyn jälkeen saatiin selville, että valot kuuluivat ehkä Australian kalleimmalle lomanviettopaikalle. Rantaan kiinnittyminen maksoi yksistään jo 200 dollaria, mutta se ei edes taannut, että sai poistua laivasta. Jos halusi jäädä yöksi, piti varata majoitus ja huonehinta vaihteli tyypin mukaan 2000 dollarista ylöspäin. Kalleimmat 7000 dollaria. Henkilökunta ei saanut liikkua saarella vapaasti, vaan vapaa aikana piti pysyä tiukasti henkilökunnan majoituksilla, joista kulki maanalaisia käytäviä työpisteille.
Maukkaan illallisen jälkeen Tylerin kanssa käytiin meidän reitti kartalla läpi, saatiin vähän käsitystä siitä minkälaisessa saaristossa ollaan ja tarinoita siitä miten saaristo oli syntynyt. Lisäksi keskusteltiin eri kala-lajeista ja niiden tarinoiden jälkeen ei voida enää katsoa Nemoa Etsimässä samalla viattomalla tavalla kuin aiemmin. Pimeän laskeuduttua Andy sammutti laivan valot ja merellä nähty tähtitaivas veti vertoja sille, mitä nähtiin Medowiessa farmiviikoilla, kun ympärillä ei ollut minkänlaisia valonlähteitä. Selkeästi näkyi esimerkiksi Etelän risti ja Orionin vyö. Tiesipä joku myös kertoa, että taivaalla lähes peräkkäin näkyvät tosi kirkkaat ja isot tähdet olivat Venus ja Mars. Valitettavasti mitään näistä ei saatu tallennettua teille näytettäväksi. Paitsi se auringonlasku..

 

Päivä 3.

Meidän annettii armollisesti nukkua seitsemään, mutta sen jälkeen täytyikin pikaisen aamupalan jälkeen olla taas märkäpuvuissa ja snorkkeli naamalla valmiina lähtemään tervehtimään kyseisen lahden kunkkua, Elvistä. Kalanruokaa oli tänäänkin tarjolla, eli kuhina kävi eilistä pahempana, seassa kun oli pikkukalojen lisäksi pari isompaa ja osa tytöistä olikin sitä mieltä, että tuonne ei parane mennä vaikka Tyler yrittikin lohduttaa, että pitäisi olla ihan pieninä paloina, että kalat söisi. Me käytiin hetken aikaa seurailemassa myös vedenalaista pariskuntaa. Tyler kertoi meille edellisenä iltana kalalajista, joka elää kuin pingviinit tai joutsenet: kun kerran Se Oikea löytyy, siitä pidetään kiinni lopun elämää. Jos toiselle käy jotain menehtyy toinenkin. Koralliriutan Romeo & Julia. Snorklailun päätteeksi voitiin todeta, että Nemokin löytyi, tosin ei tällä kertaa Sydneystä, niinkuin elokuvassa. Paluumatka kulki lähes pelkästään avomerellä, mutta merisairaus ei vallannut enää ketään.
Illalla nähtiin vielä ilmaisen pitsan merkeissä maissa. Moni mukana ollut sanoi, että nyt tasamaalla ollessa aistit keinuivat edelleen, kuin olisi yhä ollut laivalla.

Tänään saavuttiin Mission Beachille noin kuuden tunnin ajomatkan jälkeen. Vettä tulee taas ankarasti, ja huomenna olisi tarkoitus tehdä päiväreissu Tully koskea alas. Hostellin on vallanneet pienet koppakuoriaiset ja niitä on joka paikassa (Silja saa hepuleita).

Tiistaina saavutetaan viimein meidän reissun päätepiste: Cairns. Parin päivän lepäämisen jälkeen meillä on tiedossa 2 päivän Liveaboard, 7 sukellusta (joista 2 on yösukelluksia) ja täysi ylöspito. Loppuviikosta käydään päiväkierros pohjoisen sademetsissä ja tiistaina 3.4 alkaakin paluumatka. Lento Sydneyyn ja viikon rentoilun ja matkamuistojen shoppailun jälkeen onkin maailmanmatkaajien aika palata kotiin.

 

For Fran

Thank you very much for your help! As you can see, our journey to Whitsundays was more than we could´ve hope for. And we mentioned your name earlier on this post, just telling everyone how amazing job you did and how happy we are, that we met you. We send you an e-mail later and let you know how everything went. Or tell everything when we go to Sydney.

We hope to see you there as well.

 

Airlie Beach satama


Aamupalaa kannella.


Whitehaven Beach Lookout


..Ja itse Whitehaven Beach


Kyseinen kaveri oli noin kämmenen kokoinen.. mietippä sitä!


New Horizon


Kippari Andy



New Horizon jälleen.


Romanttinen auringonlasku.


1. Tongue Bay 2. Whitehaven Beach 3. Pitstop Bay 4. Manta Ray Bay 5. Langford Island