Niin se viikko vierähti Cairnsissä ja ollaan takaisin Sydneyssä. Paluuseen on jälellä kaks päivää ja näille ”tutuille” kaduille palaaminen tuntuu hyvin oudolta. Ja samalla haikealta..
Ollaan matkustettu nyt reilut 2900km bussilla, nähty 17 kaupunkia, tavattu fantastisia ihmisiä matkan varrella ja tehty ihan mahtavia asioita. Rahaa on myös palanu paljon, mutta jos pitäs valita, tehtäs sama uudestaan. Kuvia on otettu reilut 2500, videopätkiä on myös useita.

Maanantaina käytiin päiväreissu pohjos-Cairnsin sademetsiin Uncle Brian´s -nimisellä kierroksella. Brian-setä oli lähettänyt Brad-serkun meille oppaaksi ja bussikuskiksi, ja hyvää huolta Brad meistä pitikin. Mahtava mies, jolla oli jalo taito puhua ihan jatkuvasti ilman, että oikeasti sano yhtään mitään.
Me tottakai asetettiin tyypille heti hirveät paineet kun kerrottiin, että tämä reissu on meidän viimeinen koko Australiassa.

Aamulla aikaisin meidät noukittiin kyytiin hostellilta. Meidän bussina toimi Wally, temperamenttinen autovanhus, joka tööttäili torvea paikallisille, hidasteli ambulanssien kohdalla (virkapukuiset oli sen heikkouksia) ja sammui, jos Brad sanoi jotain sen mieltä loukkaavaa. Kun Wally ja saman firman toinen auto, Gus the Bus olivat molemmat täynnä ihmisiä, lähdettiin ajamaan kohti Babinda-nimistä kaupunkia. Australian kostein paikkakunta, vettä sataa 6,5m vuodessa. Meillä kävi tuuri, koska aurinko paistoi taas koko päivän.

Babindassa pysähdyttiin nauttimaan virvokkeita ja mahdollisuus oli uimiseenkin. Kaksi suomalaista seisoskeli nilkkoja myöten vedessä ja tuumi: ”että me ollaan niin pilalle hemmoteltuja näiden lämpötilojen kans”. Turistikuvakierroksen jälkeen matka jatkui kohti Josephine Fallseja.

Josephine Falls oli mahtava paikka keskellä luonnonpuistoa, jossa sadevesi virtasi 1600m korkeudesta vuorilta putous-allas-putous-allas tyylisesti. Siinä kohdassa, jossa me uitiin, oli sileä kiviluiska, jota saattoi laskea kuin liukumäkeä. Veden lämpötila oli taas melko jäätävää.

Uintia seurasi aina syönti ja syöntiä aina uinti. Josephine Fallsien jälkeen ajettiin noin tunnin verran vuoristossa. Matka taittui rattoisasti Bradin jutustelessa etupenkiltä ja soittaessa huvittavia lauluja joihin meidän täytyi osallistua jotenkin (oli mm. piilottanut yhden tyypin penkin alle tamburiinin). Brad myös jakeli suklaalevyjä ja pieniä pulmapähkinöitä matkan viihdykkeeksi.

Lounastauko pidettiin matkan varrella sijaitsevassa B&B-kahvilassa. Makoisan kanan ja couscousin siirryttyä tuulensuojaan, Wally ja Gus ajoivat lähes kilpaa Millaa Millaa putouksille (joka tarkottaa abojen kielellä vesivesi putousta). Reilu 18 metrinen vesiputous oli kyllä jylhä näky sademetsän puiden reunustamana. Lampi putouksen alla ei ollut kauhean syvä ja vesi oli, jos mahdollista edellisiä kylmempää joten uinti jäi tälläkin kertaa suomalaisilta väliin (ollaan totuttu liian hyvälle). Kun kuvat oli räpsitty, pakkauduttiin taas Wallyn kyytiin ja vain kerran ”kiukkusammumisen” jälkeen päästiin lähtemään. Suuntana tulivuori.

Lyhyehkön ajomatkan jälkeen päästiin kauan sitten toimintansa lopettaneen tulivuoren kraaterille. Kraaterin ympäristö oli muutettu virkistysalueeksi piknik-pöytineen ja nurmialueineen. Kraateri oli 65 metriä syvä ja täynnä sadevettä. Brad lupasi kaksi olutta sille joka saavuttaisi pohjan hyppäämällä järveen jostain korkelta. Ei varmaan tarvinne mainita, ettei Brad koskaan joutunut lunastamaan lupaustaan.. :)

Tällä kertaa mekin hyppättiin hyvillä mielin jorpakkoon. Aurinko oli laskusuunnassa ja maisemat tosi kauniita. Kraaterin reunalla kasvoi puu, jonka oksa oli sopivalla korkeudella hyppäämistä ajatellen. Brad tuli maininneeksi puusta ja yllättäen oksalla oli jonoksi asti uimareita, ennen kuin Brad ehti mainitakaan ettei oksalta olisi luvallista hypätä. Ainakin oppaiden oli kehotettu kieltämään moinen hupailu. Tarpeeksi monen miksi-me-voitaisiin-tehdä-näin-selityksen jälkeen asiasta ei enää keskusteltu. Paluumatkalla käytiin katsomassa olisiko nähty vesinokkaeläimiä, mutta vesi oli sameaa ja ilta pimeni sitä tahtia ettei toivoakaan. Hostellilla suunta oli suoraan nukkumaan, sillä seuraavana aamuna täytyi lähteä lentokentälle 5.30.

Ihan mahtavaa että porukka on lukenut blogia ja sitä kautta osallistunut meidän matkantekoon. Iso lukijamäärä on myös motivoinut kirjottamaan ja laittamaan kuvia. Isot kiitokset myös kaikille jotka ovat mahdollistaneet nämä kokemukset.
Ollaan koottu meidän kauhean isosta kuva-varastosta semmonen about 300 kuvan ”the best of” kansio, jossa siis parhaat kuvat ja juttuihin liittyvät videot.

Tuntuu ihan oudolta, mutta samalla tosi mukavalta tulla kotiin näin pitkän ajan jälkeen. Niinkuin kaikki ovat meille hokeneet, mahtavia kokemuksia ja muistoja jäi.

Täältä sitä tullaan ;)


Babinda sademetsä


Australian sademetsät ei oo vihreitä vaan VIHH-REEI-TÄÄ!!!





Mahtavia maisemia


Rockslide


Josephine Falls


Millaa Millaa Falls


Mummu kuului matkaohjelmaan tuhatjalkaisineen


Tulivuoren kraateri


Bussin ikkunassa